Metsäsydämen ympärillä vallitsee luonnon kauneus ja hiljaisuus, jonka kokee parhaiten kulkemalla polkuja poluttomia.
Kerroin Ollille, että nyt on aika aloittaa Metsäsydämen blogi. Kysyin, mitä luonto sun mielestä meille peilaa. Vastaus, joka kiteytti kaiken, tuli nopeammin kuin osasin odottaa:
-Sitä, että me ollaan osa luontoa.
Kuvittele olevasi puu tuossa Saimaan rannalla. Edessä oleva vesi kuvastaa ajatuksiasi, mielen aallokkoa. Mitä enemmän ajatuksia, sitä enemmän liikettä, ehkä vaahtopäitä ja myrskyäkin. Mitä rauhallisempaa ajatuksissasi on, sitä tyynempi on vesi. Tyyneydestä näet todellisen peilikuvasi.
Luonto pitää sisällään elementit maan, veden, ilman ja tulen. Antaessa aistien aueta ja metsän rauhan sukeltaa sisään, nuo elementit löytyy myös kehon sisäisyydestä. Tuli, mahdollistaa voiman ja eteenpäin menon. Ilma luo keveyden ja kutsuu tanssiin tuulen kanssa. Veden, joka voimallaan luo elämää ja muokkaa jykevimpiäkin sisäisyyden kallioita. Sekä maan, joka on rakenteena elämän ja maadoittaa korkeimmallekin lentävän.
Luonto pyörii tahtia auringon ja kuun, samaa jota mekin. Nainen elää vahvasti kuun kierroissa, siinä kun miehet ehkä enemmän tuon keltaisen auringon. Jokainen aikuinen on 70% vettä, miksi vuorovesivoima ei vaikuttaisi myös meihin. Aurinko pyörittää vuodenaikoja ympärillämme, johon jokainen meistä voi samaistua. Tulee aika syksyn, irtipäästön ja sisäänpäin kääntymisen. Talven, joka työntää meitä kohti sisäistä lämmön muodostamista. Ikäänkuin lumipeitteen alle sukeltamista. Kevään, joka tulvivalla vesimäärällään raikastaa mieltä ja kehoa kohti kesää, jolloin ilo pulputen matkaa meissä auringon tahtia.
Vanha puu tullessaan kasvunsa ja kukoistuksensa päähän, kaatuu ja maatuu, raviten uuden syntyä. Nousee taimi, yhdistäen juuret ympäröiviin ja kurkottaen lehtivihreän kohti auringon voimaa. Samalla tavalla me päästetään jatkuvasti irti vanhasta, luodaan tilaa ja kasvualustaa uudelle.
Peilinä luonto on mitä taianomaisin, se paljastaa meille ihmisyyden syvyyden. Tarjoaa mahdollisuuden riisuutua ajatuksista, rajoista, joita mieli rakentaa. Ihminen on yhtälailla osa luontoa kuin tuo maassa ahkerasti eteenpäin kipittävä muurahainen, mänty joka huojuu vahvana tuulessa ja vesi jonka voimaa ei voittanutta ole. Erillisyyden aikakausi on tehnyt meidät erilliseksi tuosta voimasta, nostanut yläpuolelle. Mutta luonto voittaa aina, rakkaudella. Hymyilee takaisin ja nostaa mättäällekin kompastuneen suosta matkaa jatkamaan.
Metsäsydämestä, Maria ja Roku